Pätkismuffinssit karamellikuorrutteella

Nämä herkulliset muffinssit syntyivät Leila Lindholmin karkkimuffinit-ohjeella (Pala kakkua - ja paljon muuta -kirjasta), joskin taas tein pätkiksiä lukuunottamatta maidottoman version ja oikaisin hieman mutkissa. Kuorrutteeksi tein karamellikuorrutteen tällä Cake Dream -blogissa olleella ohjeella. Vai ovatkohan nämä kuppikakkuja, kun näissä on kuorrutekin? Muffinssit olivat niin hyviä, ettei niihin olisi edes kuorrutetta tarvinut. Halusin kuitenkin kokeilla kuorruttamista, koska en ole juurikaan aiemmin käyttänyt kuorrutteita. Ongelmana on ollut löytää hyvää maidotonta kuorrutetta. Kaikissa yleisimmissä kun tuntuu olevan tuorejuustoa ja/tai valkosuklaata. Varsinkin kuorrutuksen kanssa muffinsseita tuli aika makeita, mutta tosi hyviä. Minunkaanlainen makeamonsteri ei pysty vetämään näitä kourakaupalla, mikä on oikein hyvä juttu! Minkäköhänlainen kuorrute muuten syntyisi mokkapala-tyyppisellä kuorrutteella? Täytyy vähän tutkailla ja kokeilla.

Pätkismuffinssit

150 g juoksevaa margariinia
2 dl soijakermaa (esim. kauramaitokin on varmasti hyvä)
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 dl (leivonta)kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
0,5-1 pss pätkiksiä

Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita vaahtoon soijakerma ja juokseva margariini. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, kaakaojauhe ja suola, ja kääntele taikinan sekaan (laiskan tunnustus: en sekoittanut näitä erikseen, vaan laitoin suoraan taikinan joukkoon!). Aseta paperivuoat muffinssipellin koloihin ja täytä 2/3 joka vuoasta taikinalla. Paina jokaiseen muffinssiin 1-2 pätkistä siten, että suklaa jää kokonaan taikinan pinnan alle.

Minä tein muutaman muffinssin siten, että jätin pätkiksen laittamatta ja korvasin sen rusinoilla. Pätkiksissähän on maitoproteiinia, joten ne eivät Poitsulle sovi. Sen sijaan poika sai rusinaversioita ja hyvin maistui.

Kun muffinssit ovat jäähtyneet, valmista kuorrute.

Maidoton karamellikuorrute

25g juoksevaa margariinia
1 dl fariinisokeria
1/4 dl vaaleaa siirappia
1/2 dl soijakermaa
5 dl tomusokeria

Sekoita kaikki aineet tomusokeria lukuunottamatta kattilassa. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen kunnes sokeri on sulanut. keitä miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia ja nosta kattila jäähtymään vesihauteeseen. Kaada joukkoon puolet tomusokerista ja vatkaa hetki sähkövatkaimella. Lisää loput tomusokerit ja vatkaa vielä noin 2 minuuttia.

Huom! Ainakin minulla kuorrutteesta tuli hieman paksua, joten lisäsin siihen vielä vähän (kaura)maitoa, kuten Cake Dream -blogissa neuvotaankin.

Kommentit

Suositut tekstit