Maalaispatonki

Maalaispatonki

Tämä valtavan hyvä patonkien ohje löytyi Leila Lindholmin kirjasta "Pala kakkua - ja paljon muuta". Olen jo pidmepään halunnut kokeilla sitä, mutta yleensä tällainen yön yli kohoava taikina ei sovi siihen, että haluan valmista leipää jo samana päivänä. Nyt kuitenkin ilmassa oli pientä suunnitelmallisuutta ja vihdoinkin pääsin kokeilemaan reseptiä. Aion jatkossakin olla suunnitelmallisempi, sillä sen verran hyvin tämä osui ainakin omiin makuhermoihini! Pieniä muutoksia tein ohjeeseen: tuorehiivan sijasta kuivahiivaa ja lyhensin ajanpuutteen vuoksi kohotusaikoja. Hyvin onnistui silti! Patongeistani tuli keskenään hieman erikokoisia ja tuo isoin muistuttaa lähinnä leipää :D Sen takia nämä ovatkin maalaispatonkeja, eivätkä tavallisia patonkeja: jokainen on uniikki ja käsintehdyn näköinen. :P

Maalaispatonki

(3-4 patonkia)

Taikina 1:

n. 1 tl kuivahiivaa (tai 5 g tuoretta)
3 dl kylmää vettä
5 dl vehnäjauhoja

Taikina 2:

n. 3 tl kuivahiivaa (tai 15 g tuoretta)
3 dl kylmää vettä
taikinajuuri (taikina 1)
1 rkl suolaa
1 rkl sokeria
7-8 dl vehnäjauhoja

Pinnalle sormisuolaa

Valmista ensiksi taikinajuuri, eli taikina 1. Laita hiiva kulhoon ja lisää vesi. Sekoita, kunnes se liettyy. Lisää vähitellen vehnäjauhot ja sekoita, kunnes taikina on tasaista. Taikinan kuuluu olla löysää! Peitä kulho kelmulla ja laita jääkaappiin kohoamaan yön yli tai huoneenlämpöön 4 tunniksi.

Kun taikinajuuri on kohonnut, valmista taikina 2. Laita hiiva kulhoon ja lisää vesi. Sekoita, kunnes hiiva liettyy. Lisää joukkoon taikinajuuri, suola, sokeri ja lopuksi vähitellen sekoittaen vehnäjauhot. Alusta taikinaa 15 minuuttia koneella pienimmällä nopeudella. Kohota taikinaa liinan alla noin 40 minuuttia (tai 1,5h alkuperäisen ohjeen mukaan). Kuumenna uuni 240 asteeseen. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa 3-4 yhtä suureksi palaksi. Painele palaset varovasti sormin suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Taittele levyt patongeiksi siten, että taitat ensin molemmat (pitkät) reunat palasen keskiviivan kohdalle ja sitten vielä taitat taikinan puoliksi keskiviivan kohdalta. Painele saumakohta hyvin kiinni. Kohota patonkeja liianan alla 20-30 minuuttia. Voitele patongit vedellä, sirottele pinnalle sormisuolaa ja tee jokaiseen patonkiin muutama vinoviilto terävällä veitsellä. Paista uunin keskitasolla yhteensä noin 30 minuuttia. Heti kun patongit alkavat saada vähän väriä, alenna uunin lämpötila 200 asteeseen.

Kommentit

Suositut tekstit