Suklaamuffinssit ja flunssaa

Untitled

Huh, minkälainen viikko meillä on takana! Koko perheeseen iski sellainen flunssa, että tuntui kuin Musta surma olisi koetellut meitä. Nyt aletaan onneksi olla kaikki jo paranemaan päin. Esikoinen oli 6 päivää korkeassa kuumeessa, minä 5 päivää ja mies kuopuksen kanssa vähän vähemmän. Jokainen flunssa on meillä kyllä kuin vatsatauti, kun antibiootit (lapsilla on luonnollisesti korvatulehdukset) vetää vatsan sekaisin ja yskä saa pojat oksentelemaan. :P Parasta oli lääkärireissu, jonka suoritin tyynen rauhallisesti paidassa, jonka etumuksessa oli 10-senttinen kakkatahra. Kyllähän me se tahra jo kotona huomattiin, mutta kun hajuaisti ei pelaa, niin ei kumpikaan meistä tullut ajatelleeksikaan, että kyseessä olisi kakkatahra! :D Kyllä se sitten alkoi lääkärissä rusehtaa siihen malliin, että epäilykset heräsivät ja kotona kuopuksen haalarin alta paljastuikin melkoinen näky. Kaikkihan alkoi tietysti siitä, että lääkäriin oli niin kiire, ettei ollut aikaa alkaa vaihtamaan paitaa ja oli mentävä sillä, mitä oli päällä.

Meillä piti olla kuopuksen synttärijuhlatkin, mutta ne jouduttiin valitettavasti perumaan. Siellä oli tarkoitus tarjoilla tällaisia suklaamuffinsseja, jotka ehdin jonain päivänä jo valmiiksi pyöräyttää pakkaseen.

Suklaamuffinssit

3 dl vehnäjauhoja
1,25 dl kaakaojauhoa
3/4 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
2,5 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
1,75 dl soijajugurttia (esim. mansikkamustikka-makuista)
1 dl soija/kauramaitoa
150-175 g tummaa suklaata

Vatkaa sokeri, margariini, kananmuna ja vanilja vatkaimella hyvin sekaisin (muutama minuutti). Sekoita joukkoon jauhot, kaakao, sooda, suola, soijajugurtti ja kauramaito. Lopuksi kääntele joukkoon pilkottu suklaa. Jaa muffinssivuokiin ja paista 180 asteessa 30-35 minuuttia.

Kommentit

Suositut tekstit