Nopeaa arkiruokaa: Kukkakaalisosekeitto

Untitled

Kaverini Ankvan innoittamana aloin taas tekemään sosekeittoja. Esikoisen kanssa oli hauska kokkailla ja hän maisteli innoissaan kukkakaalia ja hämmensi keittoa. On kyllä sen verran huithapeli tuo poika, että sain koko ajan olla silmä tarkkana, ettei se keksi työntää kättään kuumaan keittokattilaan tms. Selvittiin kuitenkin ilman vammoja. Ehkä kyseessä olikin vain luottamuspula äidin puolelta. Mitä lähemmäs kolmen vuoden ikää poika tulee, niin sitä viisaammalta ja harkitsevammalta hän vaikuttaa. Ainakin silloin tällöin ;)

Tällaisen kukkakaalisosekeiton siis pyöräytimme. Alkuperäinen ohje löytyi The Curvy Carrot-blogista, mutta alla on ohje sellaisena kuin sen tein, eli aika erilaisena.

Kukkakaalisosekeitto

3 rkl öljyä
1 sipuli
0,5 dl vehnäjauhoja
9-10 dl vettä
2 fond du chefiä/liemikuutiota (kasvis tai kana)
1 kukkakaali
4-5 pienehköä porkkanaa
1 tl sinappia
100 - 175 g mozzarellaa/koskenlaskijaa tms.

Kuumenna öljy kattilassa ja lisää joukkoon silputtu sipuli. Paista 4-5 minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmeitä. Lisää sitten sekaan vehnäjauhot ja sekoita koko ajan. Anna paistua ja ruskistua 3-4 minuuttia. Lisää sitten vesi ja kasvis- tai kanaliemikuutio. Sekoita koko ajan, kun lisäät nestettä. Lisää sitten paloiteltu kukkakaali ja porkkana. Kiehauta ja anna porista n. 10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää sen jälkeen sinappi ja juusto. Sekoita, kunnes juusto on sulanut joukkoon.

---
Blogi on viettänyt taas hiljaiseloa. Syy löytyy kirjoista, nimittäin olen viettänyt viimeiset pari viikkoa kaiken vapaa-aikani nenä tiukasti kiinni kirjassa. Syyttävä sormi osoittaa tähän kirjapinoon:

Untitled

Stieg Larssonin trilogia, jonka pääosassa ovat salaperäinen, ristiriitainen Lisbeth ja toimittaja Mikael Blomkvist. Olen yrittänyt lukea tuota ensimmäistä kirjaa Miehet jotka vihaavat naisia jo kerran aikaisemminkin. Silloin en kertakaikkiaan päässyt alkua pidemmälle. Ehdin lukea niin pienissä pätkissä, että ehdin jo unohtaa mitä siinä oli tapahtunut, kun vihdoin pääsin jatkamaan kirjaa. Nyt puolestaan en olisi millään malttanut laskea kirjaa käsistäni. Se oli jotenkin erittäin koukuttava ja mielenkiintoinen. Minuun varmasti vetosi tuo Lisbeth, joka oli tavallaan pieni ja heikko nainen, mutta omasi melkein yliluonnolliset kyvyt selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta. Kirja tuotti sellaisia nautinnollisia In your face-tilanteita, joista jokainen varmasti haaveilee.

  1. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan
  2. Richard Bach – Lokki Joonatan
  3. Herman Hesse – Lasihelmipeli
  4. John Steinbeck – Eedenistä itään
  5. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa
  6. Peter Hoeg – Lumen taju
  7. Stieg Larsson – Miehet, jotka vihaavat naisia
  8. Anna-Leena Härkönen - Onnen tunti
  9. Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
  10. John Irving - Garpin maailma
  11. Paulo Coelho - Alkemisti
  12. Umberto Eco – Ruusun nimi
  13. Frank MacCourt - Seitsemännen portaan enkeli
  14. Georg R. R. Martin - A Dance With Dragons
  15. Thomas Hardy - Tess of the D'Ubervilles
  16. J. K. Rowling - Paikka vapaana
Vuosi 2013, kirjoja luettu: 9

Seuraavaksi sitten Seitsemännen portaan enkelin kimppuun, joka on Ankvalta lainassa!

Kommentit

Suositut tekstit